Here I'm and still alive

Joo, elikkäs keskiviikkona 3.9. klo 7:30 starttas meikäläisen matka Irlantiin Helsinki-Vantaan lentokentältä. Tai ite ressuhan alko jo maanantaina kun piti laittaa viimesetki tavarat laukkuun, sanoo äitille heipat ja suunnata Kokkolaan. Sillon iski se kauhee tunne ku tajusin, että en ehkä nää äitiä seuraavaan neljään kuukauteen. Ilmeisesti todellisuus iski vasten kasvoja, koska en ollu kerenny murehtimaan sitä juuri ollenkaa ku työt loppu vasta sunnuntaina. Vaikkei moni sitä ehkä uskokkaan niin melkonen itkupilli :D

I kept my whole life in a suitcase,
Never really stayed in one place

 

 

Tiistaina sitte aamupäivästä kävin vielä pyörähtään koululla. Otin mm. kopion mun passista ja tulostin kaikki lappuset valmiiks Irlantia varten. Näin vielä muutamia koulukavereita siellä, onneks! 4 kuukautta on kuitenki melko pitkä aika olla erossa ihmisistä keitä normaalisti näät melkee päivittäin. Juna-asemalla jouduin sit "hyvästeleen" vanhimman siskon ja poikakaverin. Mut onneks sillon selvisin paljo vähemmällä itkulla ku edellisiltana. Juna lähti sitte jo vähä puolen päivän jälkeen Tikkurilaan jossa mun toinen sisko asuu. Käytiin sitte illalla vielä leffassa kattomassa Kesäkaverit, josta tykkäsin kyllä kovasti. Yö meni miten meni, en juurikaa nukkunu sen kauheen jännityksen takia ja sitte aamulla sisko heitti mut kentälle pienen kiireen saattelemana. Kentältä soitin sit äitille vielä ja jälleen purskahdin itkuun ku huomasin äitin äänestä et se alkaa kohta itkeen.. Kaikki muut matkustajat oli varmaa ihmeissään, et mikä hätä tuolla muka on ku se vaa vollottaa :D Suomesta lensin ensin Osloon, jossa vaihdoin sitte toiseen koneeseen joka lensi sitte suoraan Dubliniin. Onneks olin jo etukäteen kattonu mitkä bussit kulkee Athloneen, ei tarttenu muutaku löytää oikee paikka. No oikee "laituri" ja bussiki löytä ja näin matka jatku Athlonea ohti.

Saavuin Athloneen noin klo 16:00 (eli Suomen aikaa klo 18:00, koska aikaero on pari tuntia). En ollu voinu syyä juurikaa mitää kauheen jännityksen takia ja olo oli tosi huono. Athlonen bussiasemalta soitin mun vuokranantajalle joka kerto pääsevänsä vasta kuuden aikaan päästään mut kämpille.. Jouduin siis reilun tunnin ootteleen tavaroideni kanssa siellä asemalla.. Soppareiden kirjotusten jälkeen jäin sitte yksin kämpille, koska muut asukkaat kuulemma oli muuttamassa vasta viikonloppuna. Olin tosi väsyny siitä matkustamisesta ja kaikesta, että  kävin vaan nopeasti piipahtamassa kaupassa jotta sain jotain syötyä ja sit aloinki melkee samantien nukkumaan. Ensimmäiset fiilikset oli tottakai, että "Mä haluun takas kotiin, en haluu asua täällä".

Torstaina alko jo vähä helpottaa, laitoin facebookissa viestiä yhdelle suomalaiselle pojalle, jonka tiesin kans alottavan opiskelut AIT:ssä. Kunnon kauppareissun jälkeen tän suomalaispojan kämppis kysy et haluisinko mä lähteä sen ja yhden toisen tytön kanssa kiertelee kauppoja, mikä oli tosi jees! Tästä mun kämpältä on keskustaan joku 3 kilometriä, joten oli kiva, ettei tarvinnu sinne yksinään lähtee harhaileen. Käytiin myös näiden tyttöjen kanssa leffassa kattomassa Lets be cops. Suosittelen et meette kattoo kunhan se joskus tulee Suomeen. :D Ja torstaina mulle tuli ensimmäinen kämppiskin, joten mun ei enää tarvinnu olla vaa yksin kämpillä.

Kotikatu seuraavat 4 kuukautta.

...ja koti seuraavat 4 kuukautta.

Mun makkarin ikkunasta näkyy nää ihanuudet! :) Ihan ku Emmerdalessa :D

Nyt oon jo viikon viettäny aikaani täällä, kämppiksiä on yhteensä 5 irlantilaista + minä, eli meitä on ihan sopivasti. Lisäks oon alkanu viihtyyn täällä, tottakai on raskasta kun pitää puhua englantia kaikille, mutta ehkä se helpottuu tässä ajan mittaa.

Nyt alan valmistautuun tän illan bileisiin! Centriassa opiskeleville terkkuja ja hauskoja Eka Kerta-bileitä!

Ens postauksessa lupaan valittaa vähemmän ;)