Tj 13

Tässä sitä nyt ollaan, töitä jäljellä enää ens viikko ja syyskuun 3. lähtee lento Dubliniin.

Nyt se on varattu!! ÄÄÄÄ!

Vähän kyllä jännittää, että miten selviydyn hengissä edes lennosta. 

A. En oo ikinä lentäny yksin

B. Vaihto on Norjassa

C. Mites sitte ku saavun Dublinii, entä jos en löydäkkää oikeeta bussia tai junaa johon mun pitäis hypätä ja joudun tilaan taksin Dublinista Athlonee, joka ei varmasti tuu oleen ilmasta :D

Tarkotushan oli, että mun kaveri ois lähteny mun mukaan tuonne pariks ekaks päiväks. Ei ois kaikkee tarvinnu ihan yksinään kokee. Mutta parin muuttujan takia, lähden nyt yksin ja aion selvitä matkasta kunnialla! Perillä otan kyllä yhden Irish coffeen jos toisenki sen kunniaksi, että oon selvinny perille! (Jos tää nyt tulee ikinä edes tapahtumaan)

Kämpän metsästys osottautu melkoseks pulmaks, johtuu myös suureltaosin siitä, että oon perussuomalainen, eli mitään ei voi tehdä ajoissa.. Nyt kuitenki seki puoli alko näyttämään vihreää valoa ja SUURELLA todennäköisyydellä mulla on kämppä kun saavun Irlantiin. Olin kyllä positiivisesti yllättyny siitä kuinka avuliaita irlantilaiset on. Kun kyselin kämppiä muualta kuin opiskelija-asuntolasta, niin jos heillä itsellään ei enään ollut tarjota kämppää/huonetta niin he saattoivat antaa ystävänsä numeron tai kysyä sukulaisiltaan sattuisiko heillä olemaan tilaa :) Me likey!

Mutta tosiaan, enään ei ole ku alle kaks viikkoa ja sitten lähden toiseen maahan moneks kuukaudeks.. Ja kyllä, kerkesin viikonloppuna tirauttaa jo muutaman kyyneleen, kun itsellekkin valkeni todellisuus siitä kuinka vähän aikaa enään oonkaan kotona kaikkien rakkaiden lähellä. Vaikka onhan se niin, että jos oikeen kova koti-ikävä iskee niin sieltä pääsee kyllä suhteellisen helposti käymään kotona jos siltä näyttää. Mutta onhan se aika kauheeta kun rupeaa oikeasti ajattelemaan, että ne ihmiset ketä näät päivittäin, niin kohta et välttämättä nää niitä liki puoleen vuoteen! Kun osa läheisimmistä luokkakavereistakin lähtee vaihtoon ni se on vaan karu totuus, ettei nähdä toisiamme aikalailla puoleen vuoteen.. Vaikka kun koulussa ollaan niin, ellei mitää maatamullistavaa tapahtunut niin nähtiin lähes päivittäin. 

Uskon kylläki, että tää reissu kasvattaa mua ja opettaa musta itsestä uusia asioita. Lisäksi, kyllä siellä tutustuu uusiin ihmisiin ja saa uusia kavereita ja varmasti taas vuorostaan on kauheeta jättää ne sinne Irlantiin ja lähteä itse takas kotiin.

 + ONNEKS en oo ainoa suomalainen kuka tuonne on lähdössä! Sitte olisin ainaki ihan kusessa noiden kaikkien juttujen kanssa. Vaikka sosiaalinen oonki niin varmasti siellä meikäläiselläki hyppää pupu pöksyyn kun pitää alkaa TAAS tekemään tuttavuutta ihan uusien ihmisten kanssa ja vieläpä VIERAALLA kielellä :D

Kunhan kaikki asiat alkaa loksahdella paikalleen niin lupaan kirjottaa vähän lyhyemmällä aikavälillä kuin nyt :)

Vaikeauksien kautta voittoon!

Eli niinku otsikkokin kertoo, vaikka alussa kaikki tuntu menevän (taas vaihteeks) päin mäntyä, niin nyt on vihdoin ja viimein asiat selvinny ja syyskuussa alotan koulun Athlone Institute of Technologyssä Dublinissa!!! En jotenki osaa uskoo tätä ollenkaa todeks kaiken kokemani jälkeen, mutta totta se ilmeisesti on.

Keväällä päätin vielä kerran hakea vaihtoon. Olen siis aiemmin jo hakenut, ja silloinkin pääsin, mutta pienten kommellusten ja sattumien seurauksena vaihtoni peruuntui kevältä 2014. Olin siis hieman ennakkoluuloinen vaihtoon lähtöni suhteen ja koko hakemisen kanssa, mutta nyt kyllä pitkästä aikaa näyttää siltä, että asiat on menny kerranki putkeen ja pääsen syksyksi pois Suomesta.

Opiskelen siis Kokkolassa Centria Ammattikorkeskoulussa tradenomiksi ja nyt syksyllä starttaa jo kolmas vuoteni... Eli ei olla enää kaukana siitä, että kohta pitäis alkaa jo kovaa vauhtia väsäämään opinnäytetyötä sun muita valmistuvan opiskelijan juttuja. Itse opinnot on jo melko hyvllä mallilla kun yli puolet opintopisteistä on jo saatu kasaan ja siitä uupuu vielä muutamia mitkä olisi vian raporttien sun muiden päässä.. Laiska mikä laiska. Ei oikeen kesällä jaksa kun on ensin se kahdeksan kuukautta jo värkännyt sen koulun kanssa, varsinkaan kun kesällä pitäis tehdä niitä töitäki hullun lailla, että ois sitte rahaa elääkki.

Tämä kesä on nyt suurelta osin mennyt kotipaikkakunnalla töiden ja stressaamisen merkeissä. Moni luokkakavereistani on lähdössä myös syksyksi vaihtoon ja heidän suunnitelmansa koulun, majoittumisen ja lentojen suhteen on mennyt jotenkin TODELLA mutkitta. Heillä oli jo toukokuussa suurinpiirtein selvää milloin heillä alkaa koulu ja milloin lähtevät ja mitä kursseja aikovat suorittaa syksyllä. Itsehän sain ensimmäiset paperit juhannusviikolla Irlannista. :D Ja nyt viime viikolla oli tullut sähköpostia kaikille ketkä Irlantiin lähtevät, jolloin vasta pystyin huokaisemaan helpotuksesta. "Olen siis sittenkin lähdössä." Jotenkin tämän aiemman kokemuksen perusteella en ole uskaltanut hehkuttaa lähtöäni juuri kenellekkään.Varmasti juuri sen takia kun silloin reissu, jota olin odottanut melkein vuoden peruuntui.

Lähden Irlantiin siis koulumme sekä Erasmus ohjelman kautta. Paikkojahan meidän koululta ei ole kuin yksi, eli lähden Irlantiin OPISKELEMAAN ihan yksin.. Tällä hetkellä lähtö pelottaa, jännittää ja ahdistaa ihan hulluna! Koska en ole vielä ennen ollut reissussa yksin. saatika ihan vieraassa kaupungissa ja uudessa maassa missä en ole ennen edes käynyt. Uskon kyllä, että kunhan saan matkat varattua ja kämpän hommattua niin asiat alkavat selkiytyä ja ehkä sen jälkeen voin taas hengittää ilman ylimääräisiä sydämen tykytykssiä. Onneksi rakas ystäväni lähtee kanssani Irlantiin aluksi, ettei ihan yksin tarvitse olla vieraassa kaupungissa kartan ja tämän loistavan suuntavaiston kanssa. Lisäksi tosi moni kavereistani on ollut ihan innoissaan lähdöstäni ja moni haluaisi myös tulla käymään. Tämä helpottaa vähän jo tulevaaa koti-ikävää.

Tässä oli ne tärkeimmät kuulumiset tämänhetkisestä tilanteesta. Uskon, että loppuviikosta kirjoittelen uudestaan kun saan lennot varattua ja katsottua enemmän tätä asumisasiaa sun muita... IIIIK!

Ja pahoittelen jo valmiiksi blogin pelkistettyä ulkonäköä. Tekniikan ihmelapsena, en ihan osannut tehdä kaikkia pieniä hifistelyjä. Pitää ehkä parilta kaverilta kysyä vielä neuvoa tämän kanssa, ennenkuin alkaa näyttää edes suht koht normaalilta.